Pojat on saaneet viettää koiranpäiviä viimeiset kolme viikkoa Hyvinkäällä. Itse olen suhannut Hämeenlinnan ja Hyvinkään väliä töiden, työharjoittelun ja harrastusten perässä. Koiria en ole viitsinyt koko ajan mukanani raahata, joten ne on saaneet lepuutella mun vanhempien luona yhdessä ja samassa paikassa.
Mio on kasvatellut itselleen kunnon turkkia ja alkaa jo pikkuhiljaa näyttää jälleen pommilta eikä kynityltä kanalta. Hali sitä vastoin pudotti KAIKKI karvansa noin kuukausi takaperin ja näyttää nyt vuorostaan kuikelolta. Aina on joku kalju, onkohan seuraavaksi mun vuoro? Apua.
Halin kanssa jouduttiin käymään taas lääkärissä vajaa kolme viikkoa sitten. Edellinen antibioottikuuri loppui keskiviikkona ja seuraavana maanantaina poika alkoi jälleen oireilemaan. Nopealla hälytyksellä lääkäriin, virtsarakkoa katsottiin ultralla, mutta siitä ei saatu mitään selvää liian tyhjänä. Ultrassa näkyi kuitenkin jotain muuta.. Eturauhanen oli suurentunut huomattavasti, rakenne oli muuten normaali ja tämä on ilmeisesti aiheuttanut jatkuvat pissatulehdukset. Hali sai hormoni-injektion ja jälleen uuden antibioottikuurin. Toinen injektio pitäisi antaa kuukauden päästä ja jos ne eivät auta, lääkäri suosittelee kastraatiota.
Seuraavan lääkäriajan olen jo varannut, mutta harkinnan alla on vielä, annanko toista hormonipiikkiä vai leikkautanko pojan suoraan. Ajattelin, että virtsarakko ja eturauhanen katsottaisiin ultralla uudestaan ja jos ensimmäisestä piikistä ei ole ollut mitään hyötyä, varaisin kastraatioajan samantien. Tämä kaikki on ollut NIIN stressaavaa meille, että leikkaus toisi ainakin pysyvän hoidon eikä tarvitsisi aina olla huolissaan ja stixailla pissoja. Joku saattaa nyt ajatella, että tekisi kaiken mahdollisen ennen kastraatiota, mutta Mion kohdalla siitä on niin hyvät kokemukset, että itse käännyn helposti kastraation puolelle. Ja suurimpana syynä se, etten jaksa koko ajan murehtia koska tulee seuraava virtsatulehdus ja mistä tiedän jos eturauhanen on jälleen suurentunut.
Menin ja ilmoitin meidät Halin kanssa rallytoko-kisoihin Hyvinkäälle 26.11. Kuukausi aikaa treenata ja edellisen kerran treenattu muistaakseni kesäkuussa :D Hyvin menee varmasti. Halin terveys on nyt kuitenkin etusijalla ja jos päätänkin antaa hormoni-injektion, kisaosallistuminen menee suoraan siinä. Jos päädyn kastraatioon, se toteutetaan luultavasti vasta marraskuun loppupuolella ja ehdittäisiin kisata ennen sitä. Jos Hali innostuu treenaamisesta ja vaivat pysyvät poissa, me lähdetään yrittämään toista tulosta avoimesta luokasta. Kaikessa mennään kuitenkin Halin ehdoilla.
Sunnuntaina pitäisi palata takaisin Lappeenrantaan. Arjen pyörittäminen Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä on tuntunut niin kivalta, etten tiedä miten maltan lähteä takaisin. Myös karvakorvat saavat varmasti shokkireaktion kun huomaavat, etteivät saakaan enää juosta vapaana takapihalla eikä joku ole koko rapsuttamassa. Tiedän jo nyt, että ne mielessään vihaavat mua. Valitettavasti minä vaan olen se, joka tuo ruuan kuppeihin, joten ei auta kuin alistua kohtaloon. Toivottavasti Hali ei vaan saa samanlaista stressireaktiota kuin viimeksi.. Sokeritauti, pysy poissa äläkä tule häiritsemään meidän elämää!
Ainiin, pojat on saaneet nukkua sängyssä täällä ollessamme. Hupsista. Ei tietenkään koko yötä, mutta kun isäni nousee jo viideltä ylös, voidaan kai puhua puolikkaasta yöstä. Ensin pojat siirtyy äitini sänkyyn ja heidän lähdettyä töihin, minun sänkyyn. Muun muassa tätä tarkoitin alussa mainitsemillani koiranpäivillä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti