Blogin pääosassa on pitkään toiminut Nova, mutta heitäkään ei ole unohdettu:
Mio ja Hali, mitä teille kuuluu?
Viimeksi kirjoittelin Halista joulukuun puolella kun tähystyksestä löytyi se ällöttävä karvatuppo, jonka poistamisen jälkeen Hali siirtyi allergiaruokaan ja eliminaatiodiettiin. Toiveissa oli mattojen ja huonekalujen nuolemisen loppuminen, sillä vatsalaukusta löytyi allergiaan viittavia poikkeamia ja allergiaruualla yritettiin tasata vatsalaukun ärtymistilaa. Eliminaatiodieetillä ei ole kuitenkaan ollut täydellistä vastetta ja nyt täytyy miettiä, annetaanko Halille kortisonikuuri, jos tämä auttaisi tilanteeseen.. En ole innoissani tästä vaihtoehdosta, enkä vielä tiedä kuinka kauan sitä pitäisi käyttää/antaa Halille, mutta konsultoin luottolääkäriä asiasta ja ehkä olen sen jälkeen viisaampi ja osaan tehdä oikean päätöksen.. Onneksi Hali voi kuitenkin todella hyvin ja karvatupon poistamisen jälkeen sen turkki on ollut erittäin hyvinvoiva ja kasvanut suuren suureksi.
Mitä taas Mioon tulee, voimme puhua ennemmin kaljusta kuin tuuheasta turkista. Miollahan todettiin 2-vuotiaana kilpirauhasen vajaatoiminta ja se on siitä asti syönyt lääkkeitä kyseiseen tautiin. Syksyllä huomasimme, että olemme syöttäneet vanhaksi menneitä lääkkeitä Miolle jo useamman kuukauden ja kun annosta oli pienennetty ja pienennetty, ajattelin josko Mio ei lääkettä edes tarvitse (samaan aikaan vajaatoiminnan kanssa todettiin myös BSD ja kaljuuntumisen määritteleminen oli silloin todella epämääräistä).. Jonkin aikaa Mio olikin ilman kilpirauhaslääkettä ja arvot pysyivät hyvinä, mutta alkuvuodesta pieni mies alkoi laihtumaan ja turkki irtoamaan oikein kunnolla. Novan rokotusten yhteydessä otimme Mion kilpirauhaskontrollit ja lääkitys aloitettiin uudelleen, TSH ja T4 -arvot olivat liian alhaalla. Nyt sitten odotellaan lähteekö tukka kasvamaan takaisin vai jääkö Miosta surkeannäköinen pikkupommi. Onneksi iloisuus ja luonne ovat edelleen täysin kohdallaan, mitäs sen väliä jos vähän pukkaa kaljua kyljistä ;)
Otin Novasta poseerauskuvia ja Mio halusi kiivetä estraadille myös. En tiedä toista joka noin paljon nauttisi esillä olemisesta ja kehumisesta. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi, en valmistellut Mioa kuviin mitenkään, kunhan nostin sen rahille ja räpsräps :D
Siinä lyhykäisyydessään Mion ja Halin kuulumiset ettei blogin perustajajäsenet vain unohtuisi pennun kotiutumisen myötä. Eivät ne unohdu, rakkaat pikkumiehet kulkevat menossa mukana niin kuin ennenkin.
2 kommenttia:
Voi elämän kevät, nuo pommit vaan saa minussa aina sellaisen ihastuneen huokaisun ja hymyn aikaseksi. Niissä on jotain sellaista mitä muista ei löydy, silti tyydyn enään vain ihastelemaan kauempaa, huoh :)
Niin, nehän on maailman ihastuttavampia tapauksia. Ei ole toisia samanlaisia :) Niin rakastan näitä omiani, mutta ei taida minullekaan enää koskaan pommia tulla. Kyllä pommin näkeminen silti aina saa aikaan ihastuneen huokaisun, niin kuin itsekin sanoit :)
Lähetä kommentti