Pentunäyttely ja pelottava pokaali

Kuten jo eilen mainitsin, Mio kävi perjantaina pentunäyttelyssä Helsingissä. Itse en paikalle päässyt sille päivälle sattuneen iltavuoron vuoksi, mutta onneksi kasvattaja kävi hakemassa poitsun matkaan. Mio oli rotunsa paras (ROP) ja ryhmänsä (FCI 5) paras. Lisäksi Mio oli siskonsa kanssa näyttelyn BIS-pari. Saatan vain kuvitella kuinka valloittavan näköisiä ne kaksi ovat kehässä olleet.

Tuomari Hans Lehtinen oli vähäsanainen ja arvostelu oli tällainen:
"Erinomainen pentu. Kaikinpuolinen viehättävä! Liikkuu hyvin."

Poika palautui illalla mukanaan ruusukkeet ja koiran itsensä kokoinen pokaali. Hauskaa, miten hyvälle tuulelle sitä tulee koiransa menestyksestä. Mio on ensimmäinen oma koira ja näyttelyjutut on tätä ennen olleet todella vieraita, pikkuhiljaa yritän opetella eri nauhojen ja ruusukkeiden merkitystä. Paljon oon jo oppinut, jes.

Yritin ottaa kuvaa Miosta ja pokaalista, mutta yksin kun yrittää, ei tuon pojan kuvaamisesta useinkaan tule mitään :D

Lähinnä pokaali oli Mion mielestä pelottava, eikä lähelle uskallettu edes mennä.













Haistelemaan suostuttiin vasta kun sinne laitettiin herkkuja ja tämäkin pitkän houkuttelun jälkeen.

Kuvaus loppui siihen, että Mio löysi loput herkut aivan muualta kuin pokaalista ja söi ne niin nopeasti, etten ehtinyt tehdä mitään. Nauratti vain, toinen oli niin tyytyväinen suoritukseensa. Seuraava näyttely olisi parin viikon päästä jälleen Helsingissä, tuolloin pääsen toivottavasti itsekin paikalle. Saa nähdä miten yövuorojen välissä jaksaa.

Seuraavat kaksi viikkoa ollaan ihan kotosalla, toivottavasti päästään kokeilemaan uimista joku päivä. Myös luoksetuloa ja vapaana oloa pitäisi harjoitella ahkerasti, tällä hetkellä Mion korvat häviävät samalla kun irrotan hihnan eikä sitä kiinnosta yhtään jos sille huudellaan. Oman talon lähellä ei vaan ole turvallista paikkaa, jossa tätä harjoitella ja kun ei ole autoa, jolla liikkua, on paikan löytäminen aina hankalaa. Kai sitä pitää mennä pienten puolelle koirapuistoon...