Kuten jokunen aika sitten manitsin, syksy toi tullessaan muuton uuteen (sanan kaikissa merkityksissä) kaupunkiin. Uusi kotikaupunkimme onkin nyt reilun viikon ollut Lappeenranta. Matka tänne sekä Hämeenlinnasta (edellinen kotikaupunkimme) että Hyvinkäältä (vanhempieni kotikaupunki) on niin pitkä, ettei vaihtoehtona ollut jättää Miukkista ja Halia hoitoon muuton ajaksi. Pojat kulkivat muuttokuorman mukana.
Ajattelin, ettei muutto olisi mikään ongelma, molemmat on aina olleet niin sopeutuvaisia oikeastaan kaikkeen. Ei olla ikinä ennen muutettu, mutta en uskonut sen olevan pojille suurempi juttu. Viimeisen viikon Hämeenlinnassa kuljin ympäri kämppää stressissä ja pakkailin tavaroita minkä ehdin. Koirat tottakai aistivat, että jotain on tapahtumassa ja perjantaina Hali katseli mua jo vähän hätääntyneenä. Viimeistään siinä vaiheessa molemmat olivat totaalisen hämmästyneitä kun pakkasin lelut ja pedit pois. Kysymyksen "Mitä kamalaa täällä tapahtuu?" pystyi lukemaan molempien ilmeistä.
Lauantai alkoi tavaroiden pakkaamisella autoon Hämeenlinnan päässä. Jätin koirat portin taakse keittiöön, jolloin Halin stressi alkoi. Se vapisi portin takana ja ihmetteli kun isoja huonekaluja kuljeteltiin portin toisella puolella. Otin Halin lopulta syliin ja vein ulos leikkimään, hätä katosi hetkeksi. Matka Lappeenrantaan tapahtui Mion ja Halin osalta yhteisessä isossa boksissa mun vanhempien autossa.
Lappeenrannassa Halin oli päästävä mun luo heti ja rauhoittelu alkoi jälleen. Mio ei edelleenkään vaikuttanut olevan kummissaan tapahtumista, se otti rennosti. Purettiin tavarat, päästettiin koiratkin asuntoon, muuttoapulaiset poistuivat ja alkoi armoton tavaroiden järjestely. Tätä kesti 5-6 tuntia. En tajunnut, että koirat alkoivat olla hätää kärsimässä.. Uusi paikka, omistaja säntäilee paikasta toiseen eikä kumpikaan osaa rauhoittua mihinkään. Koirat menivät jopa piiloon miniboksiin (molemmat yhtäaikaa!) ja yrittivät rauhoittua siellä.
Kun ilta koitti, päätin että koirat nukkuvat omalla alueellaan ekasta yöstä lähtien. Jos otan ne makuuhuoneeseen, ne kinuavat sinne jatkossakin. Tässä vaiheessa tuli esille Mion hätä ja stressi. Se tassutteli paikasta toiseen eikä rauhoittunut paikalleen. Mio ei ole myöskään IKINÄ haukkunut tai vinkunut yöllä, täällä heräsin ensimmäisenä yönä useamman kerran siihen, että Mio haukkui ikään kuin tarkistaakseen, että olen lähellä. Kun kielsin, haukunta loppui lähes heti (päivisin kiellolla ei ole mitään merkitystä).
Yö nukuttiin joten kuten, seuraava tehtävä oli jättää koirat yksin ja katsoa kuinka käy. Oikeasti en edes ajatellut, että se tulisi olemaan mikään ongelma, sillä kumpikaan pojista ei ole ikinä vinkunut kun ovat jääneet yksin. Ja mitä tapahtui!? Suljin ulko-oven ja molemmat aloittivat hätääntyneen ininän koiraportin takana. Onneksi on kyse pommeista eikä ulina ollut kovinkaan äänekästä, mutta silti.. Kyllä harmitti. Aamupäivällä poistuin useamman kerran asunnosta ja seisoin useita minuutteja rappukäytävässä, koska halusin mennä sisään vasta kun vikinä loppuu. Ihan kuin olisi palattu pentuaikaan, enkä silloinkaan joutunut tekemään tällaista ikinä. Kaikki opit asuntoon oikeaan aikaan menemisestä ja koirien huomioinnista alkoivat pyöriä päässäni. Yritinkin olla mahdollisimman neutraali kun palasin sisään poikien luo.
Meillä kävi pikaisesti vieraita ekana päivänä ja ihanaa, että kävivät. Mio ja Hali heräsivät molemmat eloon: riehuivat, olivat innoissaan, leikkivät leluilla ja härnäsivät toisiaan. Ah, helpotus! Kauppaan lähtiessä portin takaa kuului edelleen vikinää, mutta takaisin tullessani (noin 20 min. kuluttua) asunto oli ihan hiljainen.
Sopeutuminen uuteen kotiin tapahtui lopulta nopeasti, mutta yllätyin kuinka stressaavaa se koirille oli. Koti tuntuu nyt kodilta ja pienten yöjärjestelyjen jälkeen Miukkiskin on yöt jälleen hiljaa :)
Nyt jos ruudun takaa löytyy Lappeenrantalaisia, on aika ilmoittautua :) Muutamia tuttuja kasvoja on tullut koulun kautta, mutta kaupunki on edelleen, sanoisinko, täysi mysteeri.
Ajattelin, ettei muutto olisi mikään ongelma, molemmat on aina olleet niin sopeutuvaisia oikeastaan kaikkeen. Ei olla ikinä ennen muutettu, mutta en uskonut sen olevan pojille suurempi juttu. Viimeisen viikon Hämeenlinnassa kuljin ympäri kämppää stressissä ja pakkailin tavaroita minkä ehdin. Koirat tottakai aistivat, että jotain on tapahtumassa ja perjantaina Hali katseli mua jo vähän hätääntyneenä. Viimeistään siinä vaiheessa molemmat olivat totaalisen hämmästyneitä kun pakkasin lelut ja pedit pois. Kysymyksen "Mitä kamalaa täällä tapahtuu?" pystyi lukemaan molempien ilmeistä.
Lauantai alkoi tavaroiden pakkaamisella autoon Hämeenlinnan päässä. Jätin koirat portin taakse keittiöön, jolloin Halin stressi alkoi. Se vapisi portin takana ja ihmetteli kun isoja huonekaluja kuljeteltiin portin toisella puolella. Otin Halin lopulta syliin ja vein ulos leikkimään, hätä katosi hetkeksi. Matka Lappeenrantaan tapahtui Mion ja Halin osalta yhteisessä isossa boksissa mun vanhempien autossa.
Lappeenrannassa Halin oli päästävä mun luo heti ja rauhoittelu alkoi jälleen. Mio ei edelleenkään vaikuttanut olevan kummissaan tapahtumista, se otti rennosti. Purettiin tavarat, päästettiin koiratkin asuntoon, muuttoapulaiset poistuivat ja alkoi armoton tavaroiden järjestely. Tätä kesti 5-6 tuntia. En tajunnut, että koirat alkoivat olla hätää kärsimässä.. Uusi paikka, omistaja säntäilee paikasta toiseen eikä kumpikaan osaa rauhoittua mihinkään. Koirat menivät jopa piiloon miniboksiin (molemmat yhtäaikaa!) ja yrittivät rauhoittua siellä.
Kun ilta koitti, päätin että koirat nukkuvat omalla alueellaan ekasta yöstä lähtien. Jos otan ne makuuhuoneeseen, ne kinuavat sinne jatkossakin. Tässä vaiheessa tuli esille Mion hätä ja stressi. Se tassutteli paikasta toiseen eikä rauhoittunut paikalleen. Mio ei ole myöskään IKINÄ haukkunut tai vinkunut yöllä, täällä heräsin ensimmäisenä yönä useamman kerran siihen, että Mio haukkui ikään kuin tarkistaakseen, että olen lähellä. Kun kielsin, haukunta loppui lähes heti (päivisin kiellolla ei ole mitään merkitystä).
Yö nukuttiin joten kuten, seuraava tehtävä oli jättää koirat yksin ja katsoa kuinka käy. Oikeasti en edes ajatellut, että se tulisi olemaan mikään ongelma, sillä kumpikaan pojista ei ole ikinä vinkunut kun ovat jääneet yksin. Ja mitä tapahtui!? Suljin ulko-oven ja molemmat aloittivat hätääntyneen ininän koiraportin takana. Onneksi on kyse pommeista eikä ulina ollut kovinkaan äänekästä, mutta silti.. Kyllä harmitti. Aamupäivällä poistuin useamman kerran asunnosta ja seisoin useita minuutteja rappukäytävässä, koska halusin mennä sisään vasta kun vikinä loppuu. Ihan kuin olisi palattu pentuaikaan, enkä silloinkaan joutunut tekemään tällaista ikinä. Kaikki opit asuntoon oikeaan aikaan menemisestä ja koirien huomioinnista alkoivat pyöriä päässäni. Yritinkin olla mahdollisimman neutraali kun palasin sisään poikien luo.
Meillä kävi pikaisesti vieraita ekana päivänä ja ihanaa, että kävivät. Mio ja Hali heräsivät molemmat eloon: riehuivat, olivat innoissaan, leikkivät leluilla ja härnäsivät toisiaan. Ah, helpotus! Kauppaan lähtiessä portin takaa kuului edelleen vikinää, mutta takaisin tullessani (noin 20 min. kuluttua) asunto oli ihan hiljainen.
Sopeutuminen uuteen kotiin tapahtui lopulta nopeasti, mutta yllätyin kuinka stressaavaa se koirille oli. Koti tuntuu nyt kodilta ja pienten yöjärjestelyjen jälkeen Miukkiskin on yöt jälleen hiljaa :)
Nyt jos ruudun takaa löytyy Lappeenrantalaisia, on aika ilmoittautua :) Muutamia tuttuja kasvoja on tullut koulun kautta, mutta kaupunki on edelleen, sanoisinko, täysi mysteeri.
kuvat on otettu tänään ja kuten huomaatte, pommipojat ovat täysin kotiutuneet Etelä-Karjalaan. Ja hei! Mitä ihania uusia hajuja täältä löytyy.. Mion ja Halin mielestä ;)
8 kommenttia:
Jee ihanaa et oot taas herätelly blogia henkiin!
Olis kiva taas nähdä joskus. (:
Ja onnea kouluun.
Alexandra
KIITOS Alexandra. Joo, ei oo kauheesti ollu motivaatiota tämän kirjoittamiseen.. Jos se tästä taas heräis :) Nähään ehdottomasti! Aika paljon mä liikun siellä etelän suunnalla, vaikka susirajalla asunkin :D
Piipahdimme kotona Leprassa niin nopeasti, etten ehdottanut treffejä. Ilmoittelen kun olemme sielläpäin, ehkäpä syys-lokakuun vaihteessa.
-Sonjis, Hukkis ja Myykkis
Jos viikonloppuna kävitte, niin ei oltais edes oltu tällä suunnalla. Mutta ilmota vaan kun ootte täällä pidemmän aikaa ja ehditte treffailemaan :)
Viime talven muutossa meillekin tuli yllätyksenä kuinka kovasti koiraan se vaikutti. Ollaan muutenkin eletty paljon matkalaukku elämää, joten ajattelin koiran tottuneen muutoksiin. Kuitenkin vähän aikaa uudessa kodissa asuttuaan Pinja aloitti uudestaan tuhoamisen, josta oltiin jo opittu pois. Se yksin ollessaan pisti silpuksi vähän kaikkea. Aika sekä tiukat aamurutiinit ja rajat kuitenkin helpottivat sopeutumista. Hyvä, että teilläkin on arki palannut ja koirat ovat tottuneet uuteen kotiin :)
Joo, mäki olin tosi yllättänyt noiden kahden reaktioista. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna, ei kai ihme että parikiloiset pompulat menevät paniikkiin niitä kymmenen kertaa isompien tavaroiden siirtelystä ja omistajan stressistä. Vieläkin Hali vähän oireilee öisin ja koirien ollessa kaksin, mutta huomattavasti paremmin menee jo :)
Voi oon ihan koukussa sun blogiin:) mulle tulee ensi viikolla pommi vauva ja oon niin innoissani. Voi miksi lähdit hämeenlinnasta, nyt olis ollu tyttö kaveria valkeakoskella pojille kaveriksi:))
-M:)
Voi että, kiva kuulla! Pitää ryhdistäytyä tän blogin kirjoittamisessa jos innokkaita lukijoita kerran löytyy :D Me kyllä käydään aika usein Hämeenlinnassa silti, jos haluat neidille pommikavereita, ilmotat vaan ja sovitaan treffit :) Meidän pojat on varmasti innoissaan!! Ja ihanaa pentuaikaa, nauti täysillä pienestä karvakorvasta <3
Lähetä kommentti