Elämä hymyilee, ainakin vähän..

Käytiin tänään Halin kanssa kontrollikäynnillä lääkärissä. Jos koiralla todetaan sokeritauti, kontrollikäyntejä on alkuun paljon, jotta sokeriarvot saadaan kohdalleen ja insuliiniannostus koiralle sopivaksi. Mutta palataan hetkeksi siihen, mistä kaikki alkoi...

Miksi ylipäätään ajauduttiin viime perjantaina lääkäriin, johtui siitä, että Hali on viime aikoina juonut todella paljon. Sekä keskiviikkona että torstaina poika joi melkein koko kupillisen vettä, jota kuluu meillä normaalisti todella vähän, vaikka juomakuppia on kuluttamassa kaksi koiraa. Tämä johti siihen, että Hali pissasi sisään joka kerta kun jäi yksin, myös öisin. Kun olin itse kotona, poika pyysi jatkuvasti ulos. Hali oli myös laihtunut aika paljon ja kun perjantaina Hali oksensi ennen aamuruokaa, päätin, että me lähdetään samantien lääkäriin. Kävin läpi netin lääkärivaihtoehdot (uusi paikkakunta, ei MITÄÄN tietoa lääkäreistä) ja valitsin parhaimmalta vaikuttavan paikan (plussaa Tapiolan suorakorvauspalvelusta).

Ensimmäisellä lääkärikäynnillä Halin virtsassa oli runsaasti ketoaineita ja verensokeri oli selvästi koholla. Verinäyte kertoi sokeriarvon olevan 10 (koirilla normaalisti 4-7) ja Halille päätettiin aloittaa insuliinihoito annoksella 0,5 yksikköä päivässä. Ne, jotka tietävät jotain ihmisten sokeritaudista, ymmärtävät että annos on minimaalisen pieni, mutta niin on koirakin. Lääkäri odotti, että sokeriarvo olisi ollut paljon korkeampi, eipä ollut ja siksi insuliiniannoksenkin miettiminen oli hankalaa. Sain ohjeet insuliinin pistämisestä (harjoittelu ei klinikalla onnistunut, Hali oli paniikissa eikä lainkaan suostuvainen pistämisiin), insuliinishokista ja toimimisesta hypoglykemia-tilanteessa, koiran ruokailuista ja liikunnasta jne jne. Pää täynnä tietoa ja silmät täynnä kyyneleitä suuntasin koiran kanssa kotiin. Päällimmäisenä ajatuksena: miten mulla voi olla näin paska tuuri?

Diabetesta sairastavan koiran ruokailut täytyy pitää mahdollisimman säännöllisinä, parasta on jos koira saa ruuat joka päivä samaan aikaan. Halin insuliini pistetään ainoastaan aamulla, joten 3/4 ruuasta Hali saa aamulla ja tästä 12 tunnin päästä loput 1/4. Arkena menen kouluun aikaisintaan kahdeksaan, joten meillä herätään joka aamu 7.15, mennään pihalle, pistetään insuliini ja syödään aamuruoka. Vaikka olisi viikonloppu tai menisin myöhempään kouluun, meillä herätään silti 7.15, rytmin on oltava jatkuvasti säännöllinen. Varsinkin näin alkuun. Iltakahdeksalta on oltava kotona antamassa iltaruoka ja kaikki menot sovitetaankin tällä hetkellä Halin ruokailujen mukaan.

Insuliinishokin varalta on jemmassa oltava hunajaa tai siirappia, jota sivellään ikeniin verensokerin laskiessa liian alas. Myös pitkillä lenkeillä kannattaa pitää mukana jotain mikä nostaa verensokerin nopeasti. Liikunnan on oltava säännöllistä ja mahdollisimman samanlaista. Vapaaksi ei kannata sokeritautista koiraa päästää, ainakaan pitkäksi aikaa, sillä tällöin koira kuluttaa paljon enemmän ja verensokeri pääsee laskemaan.

Verensokeria voi mitata tavallisella ihmisille tarkoitetulla mittarilla, näyte otetaan yleensä koiran korvasta tai huulesta. Tässä vaiheessa jokainen voi mielessään miettiä kuin helposti se tehdään ja kuinka helposti sitä verta pieneltä kaksikiloiselta sankarilta irtoaa. Ei kovinkaan helposti. Ostin mittarin, mutta en ole edes yrittäny sokereiden mittaamista Halilta, toivotonta hommaa.

Itse insuliinin pistäminen on ollut meillä yhtä helvettiä, sekä koiralle että pistäjälle. Hali tietää, että nyt tehdään jotain ikävää ja vinkuu jo piikin nähdessään. Kun pistäjän olo hommasta ei ole varmaa, koira aistii sen heti. Insuliini pistetään yleensä niskaan, jonka huomasin Halin kohdalla täysin toivottomaksi jo heti alussa. Kylkeen pistäminen onnistui helpommin ja sinne olen piikin tuikannut joka aamu. (Joo, en todellakaan ole vain 'tuikannut'!) Hankalaksi homman tekee myös koiran karvoitus, pari kertaa luulin piikin jo olevan perillä, mutta se olikin vasta karvakerroksessa. Muutaman päivän mietin uskallanko pistää piikin samalla kun Hali syö, joko Hali ei huomaisi pistämistä ollenkaan tai vaihtoehtoisesti saisi siitäkin traumat eikä suostuisi enää edes ruokakupille. Tänään uskalsin kokeilla ja eihän tuo ahnepossu huomannut mitään, ruoka oli ihan vähän mielenkiintoisempaa. Jesjes, arvatkaa oliko voittajafiilis! Melkein tanssin voitontansseja, enää ei tarvitse pitää koiraa jalkojen välissä puristuksessa tai puristaa koiraa käsillä niin kovaa kuin pystyy.

Mutta siihen tämän päivän kontrollikäyntiin..

Verensokerit olivat laskeneet, vähän jopa liian alas, arvo oli 3,8. Virtsassa ei näkynyt enää lainkaan ketoaineita. Paino on vähän noussut ja Hali on lopettanut ylenpalttisen juomisen eikä pissoja ole tullut sisälle muutamaan päivään. Koira on paljon pirteämpi ja normaali pönttö itsensä. Yritän vähän pienentää insuliiniannosta (jos mahdollista), seuraan virtsan sokeripitoisuutta joka aamu ja viikon päästä mennään jälleen kontrolliin. Lääkäri oli sitä mieltä, että meillä on mahdollisuudet päästä insuliineista pois kokonaan, Hali on NIIN epätyypillinen tapaus sokeritaudille kuin olla ja voi. En kuitenkaan elättele toiveita vielä. Pääasia, että sokerit ovat nyt laskeneet ja olen löytänyt helpon tavan pistää Halia. Katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan..

Meillä uskalletaan jo vähän hymyillä ja luojan kiitos olen ottanut molemmille koirille vakuutukset! Opiskelijan tuloilla ei paljon juhlita, mutta yksi asia on varma: rahat koiran hoitamiseen hommataan vaikka mistä.