Lihotuskuurilla

Voi kun otsikossa olisi kyse itsestäni, mutta ei, eipä ole. Olen jo pitkään katsonut, että Mio alkaa olla tosi hoikassa kunnossa, vähän olen ruokaa lisännytkin, mutta en tarpeeksi. Viime viikonlopun vietin koirahierontakoulutuksessa Helsingissä, lauantaina kuunneltiin koko päivä teoriaa koiran luustosta, lihaksista ja fysiologiasta. Sunnuntaina otettiin koirat mukaan ja hierottiin puolet omasta ja puolet toisen kurssilaisen koirasta. Siellä heräsin viimeistään siihen, että Mio on todella aivan liian laiha. Tämän jälkeen olenkin soimannut itseäni useamman päivän ajan siitä miksi en ole tajunnut tätä aikaisemmin ja yksinkertaisesti antanut sitä ruokaa Miolle vähän enemmän. Asia on kyllä ollut mielessä jo pidemmän aikaa, sillä asiasta piti mainita eläinlääkärissäkin reilu viikko sitten, mutta niin se kai vaan unohtui.. Ilmeisesti tarvittiin jälleen joku toinen sanomaan, että anna sille enemmän ruokaa, jotta ryhdyin siihen kunnolla. Että osaa ihminen olla hölmö.

Onneksi Mio ei sentään ole nälkäkuoleman partaalla ja asia korjaantuu reilulla ruokamäärän nostamisella. Hieman ihmetyttää miten se on yhtäkkiä noin päässyt laihtumaan kun ruokamäärä ei ole pienentynyt eikä kulutus ole noussut. Siksi käytinkin pojan varmuuden vuoksi verikokeissa eilen, tulokset saadaan puhelimitse keskiviikkona. Pieni epäilys minulla jo on, mutta se varmistunee sitten huomenna.

Nyt tuntuu hurjalta syöttää niin suuria määriä ruokaa niin pienelle koiralle, onneksi Mio on itse asiasta vain onnellinen. Silmissäni näen jo lyllertävän, liikaa syöneen Mion kun hups, en tajunnutkaan lopettaa ajoissa. Halillahan meinasi käydä vähän näin syksyllä kun se sairastui diabetekseen, laihtui rajusti ja ruokaa annettiin runsaasti ylimääräistä. Yhtäkkiä pienestä pojasta olikin tullut aika suuri :) No, pääasia on nyt, että Mio saa painoa lisää ja lihaa luiden ympärille. Sopivassa määrin tietenkin.

Toinen huolenaihe on Mion lenkkeilyttäminen. Aina se on ollut hankalaa, mutta viime aikoina jotenkin vielä hankalampaa kuin yleensä. Mio ei vaan liiku ulkona. Se tekee tarpeensa ja lopettaa kävelyn siihen. On kokolailla inhottavaa vetää koiraa perässä kuin kivirekeä. Hihna pois ja Mio liikkuisi varmasti, mutta tämänpä koiran kohdalla sitä ei niin vain oteta pois. Joku muistanee kertomukset Miosta, joka ei tottele luoksetulokäskyjä tai ole ulkona millään tasolla kiinnostunut mun menoista tai olemassaolosta. Miten niin hankala tapaus? En voi kulkea jokaista lenkkiä nakki kädessä, että herra liikkuisi eteenpäin. En voi myöskään repiä koiraa kaulapannasta eteenpäin, niin jumissa koira on jo nyt. En tiedä mistä kiikastaa, onko ongelma pään sisällä vai koiran rakenteessa, että käveleminen ei vaan maistu..

Kyllä on taas olleet harmittavan inhottavat pari päivää. Kun itse on älytön murehtija, saa olla tyytyväinen että koira osaa elää hetkessä. Tänäänkin nämä kaksi olivat maailman onnellisimpia kenkäpuruluista, jotka ostin niille ensimmäistä kertaa sitten pentuaikojen. Ei olisi kurjia aikoja, mutta ei hyviäkään, ilman näitä kahta.