Paljon Onnea 1vee!

Muistan kuinka olin vuosi sitten iltavuorossa ja sain puhelimeeni sähköpostiviestin ja tiedon syntyneistä pikkupennuista. Olin joka päivä käynyt kurkkimassa Eevan blogissa josko olisi jo jotain uutisia, mutta juuri sinä päivänä olin aamupäivän kiireinen ja illan töissä. Viestin jälkeen en pystynyt keskittymään mihinkään. Kyllä, oi kyllä, olin edelleen kiinnostunut uudesta pienestä perheenjäsenestä!

 

Hauskinta Novan tulemisessa meille oli se, että en ollut juuri tuohon aikaan ajatellut uuden pennun ottamista, vaikka se tasaisin väliajoin mielessä oli käynytkin. Syksy oli kiireinen töiden ja koulun puolesta ja blogienkin lukeminen jäänyt kokonaan. Yhtenä iltana sängyssä päätin kuitenkin avata bloggerin ja näin päivityksen Milan ultrakäynnistä. Ja se oli menoa sitten se. Olin leikilläni varannut pennun Eevalta jo silloin kun hän ensimmäisen kerran mainitsi Milan mahdollisesta jalostamisesta ja sydän pomppasi kun tajusin, että nyt niitä pentuja on tulossa. Harmistuin kun pentueeseen syntyi vain yksi blue merle uros, joka oli vielä tosi kaunis ja olin varma, että meille ei tule merleä mistä niin kovasti olin haaveillut. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että lopunkaiken värillä ei ole mitään väliä ja trikki olisi saanut paikan meidän perheestä siinä missä merlekin. Ja kuinka onnellinen silti olin kun uskalsin kysyä joko kodit on pennuille valittu ja se ihana pieni blue merle poika muuttaisi juuri meille!

 

Novan kotiutumista varjosti Halin sairastuminen, joka meinasi siirtää pennun tulon jopa viikolla. Näin ei lopulta kuitenkaan käynyt vaan saimme hakea pojan kotiin silloin kun suunnittelimmekin. Kuten Mion ja Halin kanssa, emme pitäneet sen suurempia lomia pennun kotiuduttua vaan harjoitukset yksinolosta alkoivat lähes heti. Ja kuinka itkupilliksi se pienen pieni sheltti osoittautuikaan. Ensimmäinen viikko nukuttiin meillä tosi huonosti, Nova herätti portin takana meidät jatkuvasti, autoilut olivat täyttä huutoa ja portin raot jouduttiin telkeämään ties millä, ettei pieni pörröinen luikahda sen väleistä. Kerranpa saavuimme kotiin töistä niin, että pikkuherra oli kaatanut koko portin ja päässyt samalla kokemaan vähän vapauden tunnetta isommalla reviirillä. Mio ja Hali odottivat kiltisti kaatuneen portin takana kun pikkuriiviö heilutti innolla koko kroppaansa meidän tultua kotiin.

 

Vaikka Novassa on ollut yllättävän paljon haastetta ja olen kuullut monesti sanoneeni "on noi pommit vaan niin helppoja", niin miettiessäni vuotta taaksepäin, en voi olla kuin tyytyväinen että se kaikki työ on tullut tehtyä ja tämä puikkokuono on kotiutunut juuri meille. Novan kasvu on ollut päätä huimaavaa ja vaikka olen joutunut hautaamaan haaveet näyttelyistä (joista ei suuria haaveita alunperinkään ollut) ja edelleen jännitän agilityn puolesta, en vaihtaisi tuota nuorta miestä kehenkään. En yhtä tai edes viittä senttiä pienempään :D

 

Nova 

• on mitä mainioin pikakiituri, kaikki tehdään täysillä ja innolla, missään ei löysäillä kun hommiin ryhdytään ja tekemiseen löytyy aina energiaa
• rakastaa frisbeetä enemmän kuin mitään ja hakisi sitä niin kauan, että jalat ei enää väsymyksestä jaksaisi kantaa
• rakastaa agilityhallia niin paljon, että jos saisi valita, se varmaan muuttaisi sinne asumaan
• rakastaa meidän pikkupoikia eikä ymmärrä, että on itse viisi kertaa isompi ja leikit voi joskus olla vähän rajuja
• jännittää uusia asioita ja on jokseenkin liikuttava pelästyessään esimerkiksi isoja sieniä ruohikolla tai aristelee uusia ruokia sylkien niitä lattialle ja ottaen pian takaisin suuhun
• antaa mun tehdä itselleen lähes mitä vaan, se ei häiriinny, vaikka räplään korvia, nypin irtilähtevää pohjavillaa tai käyn läpi nivelten liikeratoja. Nova vain odottelee koska päätän lopettaa.
• on äärimmäisen kiltti, hyväntahtoinen ja iloinen shetlantilainen, vaikka raastaakin välillä hermoja hormonimyrskyillään tai liiallisella energiallaan

Kiitos Eeva, että uskoit meille tämän suurisydämisen herran. Ollaan oltu siitä onnellisia ja pidetty mahdollisimman hyvää huolta. 

 

Tätä synttäriviikkoa on varjostanut kuitenkin pieni haaveri, joka sattui maanantaina kun Nova hyppäsi pallon perään ja väänsi oikean takajalkansa tullen ryminällä hypystä alas. Odottelin tähän päivään asti josko jalalla pomppiminen helpottaisi, mutta kun ei, lääkärikäynnillä jouduttiin tutkia muutakin kuin antaa perusrokotteet. Olimme molemmat lääkärin kanssa sitä mieltä, että kipu tulee lonkasta, vaikka todennäköisin kipupaikka oli hypyn perusteella polvi. Murtunut se ei ole koska Nova pystyy käyttämään jalkaa hyvin, vaikkei sille kaikkea painoa varaakaan ja siksi kuvaaminen jätettiin nyt vielä tekemättä. Myös Legg perthesin ell heitti ilmoille, mutta se ei ehkä ole nyt todennäköisin syy lonkan kipuiluun. Toivottavasti ainakaan. Viralliset kuvat menen otattamaan joka tapauksessa lokakuun lopulla ja jos nyt saatu tulehduskipulääkekuuri ei auta, mennään jo aiemmin. Kaikenlaista harmia.

Loppuun vielä kuvat pakkolevolla olevasta synttärisankarista.

 

Nova 12kk

43,5cm

10kg