Mion kastroinnin vuosipäivä lähenee ja ajattelin kirjoitella enemmänkin sen vaikutuksista. Kastrointi tuntuu olevan monelle kynnyskysymys ja monet miettivät uskaltaako sen omalle koiralleen tehdä. Mitä jos koira muuttuu täysin, se vain lihoo eikä jaksa tehdä enää mitään jnejne. Miten meille kävi Mion kanssa?
Leikkaus
Itse leikkauksesta ei ole paljonkaan kerrottavaa, se sujui hyvin ja erinomaisen lääkärin toteuttamana. Mio oli lääkärissä muistaakseni muutaman tunnin, jonka jälkeen sain jo hakea unisen pojan takaisin kotiin.
Leikkauksen jälkeiset viikot
Kipulääkettä annoin Miolle muistaakseni viikon tai pari ja se olikin täysin tarpeellista. Haava oli kipeä ja arka, minkä vuoksi pidin Miolla vuorotellen kauluria ja vauvojen potkupukua. Yöt Mio nukkui kaulurin kanssa, sillä Mion tarkalla työskentelyllä potkupuku mahdollisti haavan nuolemisen. Leikkauksessa karvat kivesten ympäriltä ajeltiin ja niiden alettua kasvamaan takaisin pieneksi sängeksi, alue kutisi paljon ja ärtyi. Miolla oli tuohon aikaan muutenkin kutiseva iho ja se tuntui vaivaavan poikaa todella paljon. Itse haava parani kuitenkin suhteellisen nopeasti ja hyvin.
Sitten niihin muihin vaikutuksiin...
Merkkailu/seksuaalisuus
Ennen leikkausta Mio oli kova merkkailemaan ulkona, mutta ei koskaan sisällä. Leikkauksen jälkeen pari viikkoa tämä tapa jatkui, mutta pikkuhiljaa väheni ja nykyään Mio tekee pitkät pissat heti ulos päästessään ja ehkä toiset jossain vaiheessa lenkkiä. Siihen se jääkin. Ja ah, kuinka helppoa se on. Hali pysähtyy vähän väliä haistelemaan ja merkkailemaan, mutta Mio tepastelee vain eteenpäin.
Ennen leikkausta Mio astui päivittäin tyttöystäväksi ristittyä nalleaan. Leikkauksen jälkeen sitä ei ole tapahtunut. Ennen kuin... tällä viikolla! Mio on jo kahtena päivänä hakenut rakkaan tyttöystävänsä ja astunut sitä. Weird!
Aktiivisuus/Ruokahalu
Mio ei ole ikinä ollut järin aktiivinen ja juoksijatyyppiä. Leikkaus ei onneksi muuttanut tätä huonompaan suuntaan. Itseasiassa Miossa on näkynyt paljon enemmän pentumaisia piirteitä, se usein iltaisin intoutuu leikkimään leluillaan ja lenkillä pentumaisesti härnäämään Halia. Tätä ei tapahtunut juurikaan ennen leikkausta. Siinä mielessä leikkaus on tuonut vain positiivisia piirteitä.
Ruokahalu on tällä kaverilla aina ollut suuri. Ja on edelleen. Monet pelkäävät koiran lihoamista kastraation jälkeen ja vaihtavat ruuan erityisesti leikatuille koirille tarkoitettuun ruokaan. En tiedä onko se barf-ruokavalion ansiota vai mitä, mutta meillä ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa painon nousun kanssa. Mio saa täysin saman määrän ruokaa kuin ennenkin ja pysyy hyvässä kunnossa sillä. Herkkuja se kyllä söisi vaikka kuinka, mutta niin söisi Halikin. Mielestäni se on omistajasta kiinni, lihoaako koira leikkauksen jälkeen vai ei. Jos lihoo, vähemmän ruokaa. Yksinkertaista.
Turkki
Sitten aiheeseen jonka vuoksi kastraatioon jouduin ylipäätään päätymään. Ennen leikkausta Mion turkki oli jo aika huonona. Kyljet paistoivat paljaana, samoin rinta, pepun päältä jotkin osat, kauluri oli jo todella nysä jne. Heti leikkauksen jälkeen turkki lähti huononemaan entisestään, mutta pikkuhiljaa se alkoi kasvaa takaisin. Ja oi sitä onnenpäivää kun huomasin ihan uutta pehmeää karvaa Mion rinnassa. Karvojen takaisinkasvu oli yllättävän hidasta, sillä siihen meni noin 10 kuukautta.
Ennen leikkausta:
Tänään, 11 kuukautta leikkauksen jälkeen:
Kuten kuvista huomaa: häntä on tuuhentunut, kauluri on pöyhistynyt, vatsassa, kyljissä eikä pepussa ole enää kaljuja alueita. Kuvat eivät ole kauheen edustavia, mutta näkee niistä jotain. Kunpa turkki pysyisi edes tällaisena.
Tiedän muutaman leikatun pommin ja olen kuullut, että turkki on leikkauksen jälkeen alkanut menemään takuille ja rastoille, joita on vaikea selvittää auki. Ja voi mä toivon, ettei meillä kävisi niin. Toisaalta, onneksi Mio on tottunut turkin repimiseen. Omaan jonkinasteisen pakkomielteen sen takkujen selvittelyyn ;) Yksi järkyttävän suuri takku on leikkauksen jälkeen löytynyt korvan takaa. Pliis, ei sellaisia enää.
Kastraatio ei ole meillä tuonut esiin mitään negatiivisia piirteitä, mites siellä ruudun takana? Löytyykö leikattujen koirien omistajia, onko teillä mennyt leikkauksen jälkeen hyvin?
10 kommenttia:
ei oo leikattuja, mutta namin ajattelin haluta leikkautettavan kun sen seuraava keisarinleikkaus on edessä. Mikäli sen voi samassa yhteydessä tehdä.
Mutta siis tulin vaan sanomaan noista korvan takana olevista takuista. meillä kärsitään niistä, ja on aina kärsitty, en tajua miten te oootte voinu päästä niin helpolla ettei niitä ois muka aikasemmin ollu :D
"Mielestäni se on omistajasta kiinni, lihoaako koira leikkauksen jälkeen vai ei. Jos lihoo, vähemmän ruokaa. Yksinkertaista."
Voi kun se oisikin näin yksinkertaista. Mushu leikattiin alkuvuodesta 2009. Aluksi olin tuolla samalla kannalla kuin sinä lihomisen suhteen. Sitten jossain vaiheessa kesää 2010 huomasin, että Mushu oli vähän pulskistunut. Aloin vähentää ruokaa, mikä ei auttanut. Loppujen lopuksi vaikka sille syötti tyyliin 5 nappulaa päivässä, paino ei lähtenyt laskuun.
Loppukesästä ostin sille light-ruokaa. Kuukauden päästä se oli painavampi kuin koskaan, vaikka annoin sille _todella_ vähän ruokaa. Lisäksi se oli alituiseen nälkäinen. Light-ruoan tuottamat läskit saatiin pois vaihtamalla orijenin normaaliruokaan, mutta linjansa Mushu sai lopullisesti takaisin vasta kun siirryttiin barffille.
Olen kyllä huomannut, että sen saa myös barffilla helposti lihotettua, jos vähänkään lipsuu ruokamäärä suuremmaksi. Plussana kuitenkin on, että ainakin nälkä tuntuu pysyvän paremmin pois. Ja se kuitenkin tällä hetkellä pystyy lihomatta syömään samankokoisia annoksia kuin mun muut koirat. Nappuloilla tuo ei olisi mahdollista..
Eli summattuna mun kokemus on, että leikkauksen jälkeen lihominen saattaa alkaa vasta aika pitkään leikkauksen jälkeen ja sillä, mitä ruokaa syöttää, on todellakin väliä :)
Ale, on meilläkin pieniä takkuja ollut ja useinkin, mutta tällaisia järkälemäisiä ei ole ikinä ennen ollut. Ehkä en vain huomannut sitä ajoissa ja siitä ehti kasvaa niin suuri. Mutta joo, aika helpolla ollaan silti selvitty :)
Titta, toivoinkin että joku tulisi kertomaan tällaisen kokemuksen. Oon vaan päässyt Mion kanssa helpolla kun se ei ole lihonnut yhtään. Toisaalta nappuloita syötettäessä tilanne olis voinut olla ihan eri. Hyvä, että Mushukin on saanut linjansa takaisin ja saat ne pidettyä barfin avulla :) Inhottavaa, ruokaa on koirankin vaan elääkseen syötävä. Meilläkin saattaa tuo lihominen olla siis vielä edessä.. Aika pitkän ajan päästä nämä vaikutukset alkaa näkymään, jos teilläkin meni reilusti yli vuosi. Jännä juttu tuo hormonitoiminta.
Onpa mukava löytää muidenkin pienpystykorvien blogeja! :)
Meillä aika pian Taavin kastraation jälkeen huomasin sen kohentuneen ruokahalun. Mihinkään järisyttäviin mittasuhteisiin tämä ei onneksi ole kasvanut, mutta on täytynyt pitää tarkemmin silmällä kaikkea, mitä tuo suuhunsa saa. Ennen se oli niin nirso, että olen ollut ihan yllättynyt siitä, että jopa TAAVI voi lihoa.
Turkin kanssa on ollut kaikenlaista säätöä, mutta en tiedä mitä siitä voi laittaa kastraation piikkiin. Nyt karva on aika huonossa kunnossa, sitä on vähän ja tahtoo takkuuntua helpommin. Toiveikkaana odottelen, että kevääksi kasvaisi muhkea kaulus! (Ok, ei välttämättä edes muhkea, kunhan nyt vain se kaulus.)
Mutta tosi komeat pommipojat sulla täällä! Pitää paremmalla ajalla selailla teidän blogia enemmänkin.
Jonna, kiva kun löysit blogiin :) Mä oonkin jo hetken seurannut Taavin elämää. Oon kuullut monesta saksanpystykorvasta, jotka leikkauksen jälkeen ensin pudottavat karvansa ja lähtevät sen jälkeen kasvattamaan uutta ja muhkeaa tukkaa. Miollakin kävi näin, ehkä Taavillakin..!? Toivottavasti nuo takut pysyis loitolla sekä teillä että meillä. Inhottavia! Komeat pommipojat kiittää kehuista ;)
Meillä kastraatio oli vääjäämättä edessä, kun Hukan toinen kives jäi killumaan inguinaaliaukon ulkopuolelle eikä siis laskutunut loppuun saakka. Leikkaus ei meillä mennyt niin hyvin (puudutuksessa ehkä ongelmia) mutta piilokivekset onkin nyt vähän eriasia kuin normaalit. Operaatio on paljon suurempi.
Leikkauksen jälkeen Hukka on pysynyt hyvin samanlaisena kuin ennenkin sitä, merkkailu vähän vähentynyt, mutta ei mitenkään loppunut kokonaan kotihuudeilla, sen sijaan vierailla mailla se tekee lähinnä vain yhden pitkän pissan. Lelujen astuminen on vähentynyt erittäin paljon, Mytä sen sijaan on välillä kiva astua.. hmm.
Karvankasvu on Hukalla ehkä vähän lähtenyt käsistä ja meillä juuri tulee noita takkuja erittäin herkästi. Poitsu on jouduttu sen takia kesällä ajelemaan ihan nakuksi.
Kaikenkaikkiaan ehkä kuitenkin helpompi otus kun juoksuiset tytöt ei kiinnosta eikä kaikkea tarvitse astua =) Ja agilityradalla ainakin vauhtia riittää kyllä.
Tuosta ruokinnasta, eli kastroitujen koirien metabolia usein vähän hidastuu, kun koira ei touhota enää jatkuvasti narttujen perään -> energiankulutus vähenee ja ylimäärä siirtyy varastoon (läski). Eli kun vaan huolehtii liikunnasta ei kamalasta yleensä tarvitse huolehtia sen lihomisen suhteen, energiamäärä vaan kulutuksen mukaan. Yleensä helposti hallittava asia =)
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!
Aatun kastraatio puolitoista vuotta sitten sujui lähes kuten kirjoitit Mion leikkauksesta. Kastraatioon päädyttiin toistuvien tyttökoirien kohtaamisen aiheuttamien terveysongelmien vuoksi (pissatulehdusta, tassutulehdusta...). Kastraatiota olen katunut ainoastaan aivan leikkauksen jälkeisinä päivinä, kun Aatu oli niin kipeä. Paraneminen lähti kuitenkin käyntiin nopeasti ja nyt puolentoista vuoden jälkeen olen ehdottoman varma, että kastraatio oli ainoa oikea ratkaisu, koska:
1. Aatun elämä on nyt huomattavasti stressittömämpää.
2. Aatulla on muutoinkin terveysongelmia, joita hormoonit olisivat varmasti joko lisänneet tai ainakin pahentaneet.
3. Merkkailu on jäänyt (siis ulkona, sisällä ei ole koskaan tapahtunut) ja lenkit siten kivempia.
4. Poika on älyttömän energinen, kiltti ja leikkisä -pentumainen.
5. Tyttökoirat eivät aiheuta minkäänlaista reaktiota, eivät edes juoksuiset; kaikki ovat tervetulleita pihaan leikkimään ja lenkille mukaan.
Jos jotain negatiivista voi sanoa, niin Aatun ruokahalu on kasvanut entisestään. Tämä oli odotettavissa. Valitettavasti Aatun aineenvaihdunta on kuitenkin muuttunut niin, että entinen määrä ruokaa osoittautui liian suureksi ja olemme joutuneet pienentämään annoksia. Kasvissoseella pelaamme hieman, että herra saisi vatsantäytettä. Light-ruokiin en usko, barffilla mennään. Myös Aatun turkki on alkanut hieman pehmenemään ja kihartumaan mutta tämäkin oli tiedossa ennen leikkausta. Komea poika on silti edelleen, kuten Miokin! :)
Sonja, Hukka olikin mahtavan suloinen tapaus kesällä turkkinsa kanssa :) Mutta inhottavia noi takut ja yltiöpäinen karvankasvu. En toivoisi järkyttävän suurta hormoniturkkia tähän osoitteeseen :D Ja jooo, meilläkin Hali on välillä astumisen kohteena.. Jesjes. Niin olen ymmärtänytkin, että kulutus vähenee kun narttujen perässä ei tarvitse enää juosta. Juoksulenkille siis jos paino nousee :) Taitaa olla sama juttu kuin meillä kaksijalkaisillakin.
Aatu, kiva kuulla että kastraatio on teilläkin tuonut vain positiivisia juttuja mukanaan. Minusta tuo pentumaisuus on ihana piirre :) Miokin on niin paljon reipastunut ja tuntuu tottelevankin vähän paremmin leikkauksen jälkeen. Hyvä, että linjat pysyy teilläkin kunnossa barfilla :)
Aineenvaihduntaa se kastrointi tosiaan hidastaa. Joillakin hidastuu enemmän kuin toisilla. Narttujen perässä meillä ei kyllä olla juostu ennen eikä jälkeen kastroinnin. Kun ei niitä narttuja kotona ole ja lenkillä kyllä ohitetaan kaikki koirat sujuvasti, eikä lähdetä perään juoksemaan :D
Meillä ei kyllä liikunta paljoa auttanut valitettavasti, mutta onneksi barffaus auttoi :) Ei ollut kovin kivaa, kun toinen oli jatkuvasti ihan nälissään ja ei vaan voinut antaa kuin ihan minipieniä annoksia ruokaa..
Tuo lihomiseen taipuvaisen koiran painonhallinnan vaikeus taitaakin olla aika hankalasti tajuttava asia, jos siitä ei ole kokemusta. Ei siinä, itsekin kyllä ennen tätä Mushun kastroinnin jälkeistä lihomisepisodia kyllä ihan ääneen joskus päivittelin, että kuin ihmiset voi olla niin daijuja, että ne ei osaa pitää koiriansa hoikkina. Pilkka osui tässä tapauksessa omaan nilkkaan ;D
Titta, on kyllä hankala ymmärtää miten koira voi vain lihota, vaikka se ei saa juuri mitään ruokaa. Vaikka uskon ja ymmärrän, että Mushunkin tapauksessa on juuri näin käynyt. Ja joo, täytyy myöntää että taidan itsekin kuulua juuri niihin, jotka päivittelee ylipainoisia koiria ja luo pienen syyttävän katseen koiran omistajaan. Ja tuskin Mushu on ihan tosi pulskaan kuntoon päässytkään..? JA poikkeus tässä onkin juuri se, että sä et antanut tilanteen jatkua niin etkä antanut mahdollisuutta Mushun pahaan oloon lihavuuden myötä. Siitä iso peukku! Ja kiitos barf :)
Lähetä kommentti